Elvyttäjän ensimmäinen uhri

Tervehdys! Pidempään on tullut mietittyä blogin aloittamista liittyen soittimiin ja muihin meteliä tuottaviin välineisiin. Tarkemmin sanottuna tässä blogissa on tarkoitus keskittyä niiden korjaukseen, huoltoon ja kunnostukseen. Vuosien mittaan on tullut etenkin kitara- ja rumpukamat varsin tutuiksi. Tietoa ja ohjetta on kaivettu netistä ja välillä on kantapään kauttakin jotain opittu.

Tämän blogin ensimmäisenä uhrina saa luvan olla keski-ikää lähestyvät Yamahan tuplapedaalit jotka sain vastikään pyydysteltyä. Alla kaunis kuva lähtötilanteesta, joskin joku niitä kerkesi jo innokaasti purkamaan.

Siinä.

Ensimmäisenä täytyi tietenkin selvittää (kunhan purkamiselta kerkesi) tuotteen malli ja ikä. Siinä hyvänä apuna toimi www.drumarchive.com -sivusto josta löytyykin kiittettävä määrä rumpu-kataloogeja. Sieltä muutamalla näppärällä vasemman napin painalluksella selvisi pedaalien malliksi Yamaha DFP-750. Kyseisen malliset pedaalit löytyi drumarchive.comista permanenttien keskeltä vuoden -86 esitteestä.

Seuraava vaihe oli purkaa pedaalit atomeiksi puhdistusta varten. Toinen innoittaja purkamisvimmaan oli se että pedaalit olivat vasenjalkaiset. Ne täytyi siis kääntää. Pedaaleista irrottelin lähes kaiken irtoavan ja keräsin ruokasoodapurkkiin odottamaan liuottimia.

 

Lisää palastelua.

Rumpurautoja puhdistaessa on tapana ollut käyttää joko tärpättiä tai bensiiniä. Tällä kertaa pesut hoidettiin kuitenkin viinan voimalla. Lähdettiin siis huoltoasemalle tankkaamaan autoa ja samalla lurautettiin RE85:sta myös mukaan napattuun pulloon. Puolet pullosta kippailin osien joukkoon ja asetin soodapurkin ruskeaan taikinakulhoon josko vaikka purkin pohja pettäisi etanolin hampaissa. Taikinakulhoa ei palauteta keittiöön.

 

Purettu hienomekaniikka etanolikylvyssä.

Sitten edessä on hieman odottelua jotta vuosikymmenten tatina irtoaa osasista ennen kuin päästään kasaamaan uudesti syntyneitä pedaaleja. Siitä tarinaa ensikerralla. Moro!